Kosioretkeläisen perilletulo

Eetu tuli lopulta mökille, johon hänet oli neuvottu. Pidemmälle hän ei olisi jaksanut eikä nähnytkään hiihtää, sillä hämärä vaihtui pimeäksi. Sukset hän laittoi mökin seinää vasten pystyyn ja meni pilkkopimeään eteiseen. Käsikopelolla hän löysi oven, johon koputti, ja vaikka vastausta ei kuulunut, astui sisään.

Kun Eetu avasi oven, hän näki syvän hämyisässä pirtissä nuoren naisen astioita tiskaamassa. Nainen jatkoi toimitusta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eetun hyvän illan toivotukseen vastastasi vanhempi naisääni jostain pirtin pimennosta ja kehotti vierasta käymän peremmälle. Eetu otti repun selästään ja istui rahille oven suuhun katselemaan tiskaamista. Juuri muuta avoimen piisin aukosta kajastavassa vähäisessä valossa ei aluksi nähnytkän.
  Kotvaan kukaan ei puhunut mitään. Eetu yritti siinä turhaan pinnistellä nähdäkseen millaiseen paikkaan oli tullut, mutta erotti vain piisinaukon ja tiskaavan naisen. Tovin kuluttua Kaisa, niin Eetu oletti, sai tiskin valmiiksi, kuivasi kätensä ja tuli tervehtimään pitkämatkaista vierasta.
― Sinäkö se oot se Eetu? kysyi nainen.
― Ka minä ja sinä out Kaesa? Siilinjärveltä ja Kuopiosta terveissii.
― Tee lamppuun valakia, ko on vieraitaki, kuului pirtin perältä.

  Kaisa teki työtä käskettyä ja otti tikulla tulen piisistä, nosti lampunlasia ja sytytti öljyisen sydämen. Valo oli niin kirkas, että oikein häikäisi, mutta kun silmät tottuivat, se tuskin riitti valaisemaan ihmisten kasvot tummaseinäisessä pirtissä.
  Tätä nuorta naista jo hymyilytti, kai se tuo vieras murre pani väkisin nykimään suupieliä. Hymy puki hänen herkkää hentoa olemustaan, jota korosti otsan ympäri sitaistulla punaisella nauhalla kohotetut muuten avoimenaan poskipäillä riippuvat pitkät pikimustat hiukset. Kaisa oli kaunis nainen. Niin kaunis, ettei oikein kehdannut päälle katsoa ennen kuin vähän totuttelisi.
  Siinä ympärilleen pälyillessä Eetu saattoi myös erottaa pirtin yksinkertaisen kalustuksen; leivinuunin ja piisin, sen luona sinkkikantisen tiskapöyvän ja astiakaapin, ikkunan edessä jykevän ruokapöyvän. Astiakaapin vieressä oli kankaalla verhottu hantuukiteline ja sen alla kommuuti, pesukaappi. Toiseen huoneeseen menevän raollaan olevan oven vieressä huoneen perällä oli puukantinen sänky, laijasta veettävä, jolla nyt istui vähän kypsempi nainen, joka nousi ja tuli vuorostaan tervehtimään.
― Minä oon tuon Kaisan äiti, mutta sano muoriksi vaan, niin ne toisetki. On minulla nimiki, Elsa, kirkonkirjan mukkaan Eliisa. Van komian miehenhän se Kaisa sai tänne houkuteltua. Täällä onki ollu miehistä uupelo. Vilho, se Kaisan mies, on kai Kaisa kertonu kirjeessä, lähti kaksi vuotta sitten rintamalle ja kaatu. Vihollisen luoti osasi heti ensimmäisenä päivänä. Sen koomin täällä ei ookkaa miehiä näkyny. Onpa mukava kun tulit.
  Nuoruuden asioita muistellessa Eetun mieli tulee haikeaksi.

[ ALOITUSSIVU ]   [ NIMIGALLERIA
www.jap-publisher.fi v. 2000 - 2017 © Oy JAP-Publisher Ltd
Finland